Sammalet ja jäkälät

Sammaleet

Sammalet ovat pienikokoisia itiökasveja. Niillä on hyvin pienet lehdet tai ei lehtiä lainkaan. Sammaleet elävät kosteissa paikoissa kuten suolla. Yhden neliömetrin alla voi olla parikymmentäkin lajia. Vain harvat eläimet syövät sammalia. Sopulit, hyppyhäntäiset, punkit ja kovakuoriaiset syövät sammalten alkeisrihmoja.

.

Jäkälissä sieni elää yhdessä levän tai syanobakteerin (sieniosan) kanssa, joskus kummankin.Jäkälä on sienen ja levän muodostama yhdyseliö. Sieniosa antaa jäkälälle muodon, kiinnittää sen kasvulalustaan sekä ottaa maasta vettä ja ravinteita.

Leväosa taas tuottaa valon avulla energiaa ja hiiliyhdisteitä jäkälän ja sieniosakkaan tarpeisiin.

Suot

    

Suo on kasviyhdyskunta, jonka kasvien jäännöksistä muodostuu suoturvetta. Turvetta syntyy eniten pohjoisilla alueilla, koska hajoaminen on hitaampaa kylmissä ja kosteissa ympäristöissä. Turpeessa on hajoamistilassa olevien kasvijäännösten rakenne suureksi osaksi säilynyt. Niistä voidaan usein määritellä, mihin kasvisukuun tai jopa -lajiin ne kuuluvat. Soita muodostuu vesien umpeenkasvamisen, tulvamaiden ja tulvattoman metsämaan soistumisen sekä merenrannikoilla maankohoamiseen seurauksena. Suo kasvaa paksuutta joitakin millimetrejä vuodessa. Suomessa paksuuskasvu on useimmiten noin 0,5 mm vuodessa, tosin vaihteluväli on 0,2–4,0 mm.
• 
  
  
  
  

  

  Suomen eri suotyypit

   Suot voidaan jakaa puustoisiin soihin ja puuttomiin avosoihin ja nämä edelleen rämeisiin, korpiin, nevoihin, lettoihin, luhtiin ja lähteikköihin
  .

Elämää suolla

Sumuisena aamuna kurkien rytmikäs huuto kuuluu kilmometrien päähän. Niiden tanssi on komeaa katseltavaa. Kurjet pomppivat korkealle ja ottavat pikaisia juoksupyrähdyksiä. Kurkikanta on noussut viime aikoina ja ne eivät enää pelkää ihmistä. Suolla voi nähdä myös vaikkapa metsähanhia.

Suomessa suota on jäljellä kolmasosa alkuperäisestä laajuudesta. Useimpien muiden arvioiden mukaan kuitenkin suoala on 9,3–10,4 miljoonaa hehtaaria, mikä on Suomen koko pinta-alasta ilman merialueita noin 26 % ja maa-alasta 29 %.

                    

Varvut ja ruohovartiset kasvit

Varvut

Varpu on puuvartinen, alle puoli metriä korkeaksi kasvava kasvi.                                Sitä korkeammat monihaaraiset, puuvartiset kasvit ovat pensaita.Metsän tunnetuimmat varvut ovat marjoja tuottavat mustikka ja puolukka. Myös juolukka on tunnettu varpukasvi.Juolukka muistuttaa mustikkaa.Kanerva on tärkeä kasvi mehiläisille, sillä mehiläiset saavat kerättyä kanervan kukista mettä.Muita varpuja ovat sammalikon päällä suikertava vanamo ja neulasmaisista lehdistä tunnistettava variksenmarja.

Kuivan kankaan varvut joutuvat kesällä säästämään vettä, koska hiekkamaa ei pidätä sateen jälkeen vettä. Kanervalla ja variksenmarjalla on sen vuoksi pienet, vahapeitteiset lehdet, jotka haihduttavat vettä hyvin niukasti. Myös puolukka sietää hyvin kuivuutta vahapeitteisten lehtiensä vuoksi. Puolukkaa, kanervaa ja variksenmarjaa sanotaan kuivakkokasveiksi niiden hyvän kuivuuden sietokyvyn vuoksi.

Kosteimmissa paikoissa eläviä varpuja ovat  esimerkiksi mustikka ja juolukka. Niillä on ohuet ja isot lehdet jotka haihduttavat paljon nestettä jonka takia niiden pitää elää koisteissa paikoissa. kosteissa paikoissa on usein aika hämärää/ei valoisaa joten siksi mustikalla ja juolukalla on niin isot lehdet jotta niillä olisi mahdollisimman iso pinta-ala jolla kerätä valoa.

Ruohovartiset kasvit

Monilla ruohovartisilla kasveilla on kaunis kukka. Kukalla on vain yksi tarkoitus: tuottaa lisääntymiseen tarvittavia siemeniä. Vaikka kukkia on hyvin erilaisia, on kukkien perusrakenne samanlainen. Kukka koostuu muuntuneista lehdistä: verho- ja terälehdistä sekä emi- ja hedelehdistä (emi ja hede). Verholehdet suojaavat nuppua. Terälehtien tarkoituksena on pölyttäjien, kuten mehiläisten, houkutteleminen. 

Kuivan kankaan karuissa olosuhteissa tulevat toimeen sangen harvat ruohovartiset kasvit. Metsälauha, kevätpiippo,timotei, metsäkastikka ja maitikat ovat yleisimpiä ruohovartisia kuivilla kankailla. Niitä tapaa myös tuoreissa kangasmetsissä. Kissankäpälä viihtyy vain kaikkein kuivimmilla ja valoisimmilla kankailla.

Kuivilla kankailla voi tavata myös vaateliaan erikoisuuden, mäntykukan. Vaikka se on kasvi, se ei ole koskaan vihreä. Hämeen harjujen harvinainen erikoisuus on uhanalainen hämeenkylmänkukka, joka on kangasvuokon lähisukulainen.

Muut kasvit kuten suolla kasvava tupasvilla on myös ruohovartinen kasvi. Se on hyvä esimerkki kosteimmilla alueilla kavavista ruohovartisista kasveista.